maanantai 6. huhtikuuta 2015

Työ meren äärellä

Paikka mahdollisuuksille.

Suhteellisen nuoresta iästä huolimatta olen ehtinyt työskentelemään paljon. Olen mielestäni saanut arvokasta kokemusta sekä mielenkiintoisia muistoja näiden työpaikkojen kautta. Olen mm. elokuvateatterissa myynyt makeisia ja tarkastanut lippuja, pitänyt nuorille seuraa nuorisotalolla, vastaanottanut asiakkaita kylpylään, tehnyt taloustutkimuksia, viihdyttänyt matkustajia risteilyisäntänä ja ollut kokousisäntänä. Onneksi kuitenkin paljon on vielä edessä! Tällä hetkellä työskentelen ruotsalaisessa HavsVidden -hotellissa, joka sijaitsee Ahvenanmaan pohjoisosassa Getassa.


HavsVidden ei ole aivan tavallinen hotelli. Se sijaitsee Ahvenanmaan pohjoisimmalla niemellä ja alue on jopa 58 hehtaaria. Valittavana on perinteisiä hotellihuoneita ja ylellisiä kalliohuviloita. Alueelta voi jopa ostaa itselleen oman kalliohuvilan ja elää hotellipalveluin! Saapuminen hotellille on kätevintä autolla, tai seilaaminen veneellä hotellin omaan vierasvenesatamaan on myös mahdollista. Vierailu onkin mahtava aloittaa iltapäiväkahveilla ja maukkaalla kakkubuffetilla!


HavsViddenissä voi rentoutua allasosastolla, nauttia savusaunasta ja käydä hieronnassa. Päivät menevät leppoisasti ihaillessa merta ja tuulen piiskaamia käkkärämäntyjä. Kokousvieraille on ajanmukaiset kokoustilat. Aktiivisille lomailijoille on tarjolla kalastusta, luontopolkuja, kajakointia, joogaa… Hotellin päärakennuksessa onkin mukava illalla istua takkatulen ääressä ja siemailla kuplivaa. Herkuttelijoita odottaa hotellin ravintola, joka tarjoaa maukkaan aterian lisäksi tyylikkään merinäköalan.



-Roope-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti